Jatkan tässä kymmenen jakeen verran Johanneksen evankeliumin tarkastelua:

 

15. Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: “Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.”

 

Viidestoista jae korostaa Ilmenevän SANAN, LOGOKSEN ajasta täysin riippumatonta luonnetta.

16. Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.

Kuudestoista jae toteaa, että kaikella hyvällä on henkinen lähtökohta, kuten kirjoittaa myös Jaakob: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa (Jaak. 1:17).”

Seuraavassa jakeessa evankeliumi siirtyy kuvaamaan sitä eroa, mikä on perinteisen juutalaisen, sääntöihin ja muotoihin sidotun (ulkonaisen) uskonnollisuuden, ja sisästä käsin synnytetyn, omakohtaisen tietoisuuden välillä.

17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

18. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

 

Totuus ymmärrettäneen tässä sellaiseksi sisäisesti koettavissa olevaksi olotilaksi, jota ei voida ulkoisin kuvauksin ja säännöksin määritellä, tai omaksua sovellettavaksi. Sitä korostaa myös 18. jae kuvatessaan vain ainokaisen Pojan (tai sellaisena pidettävän) voivan toimia Jumalan ilmentäjänä, koska on tämän kanssa, jumaluuden täydellisenä heijastumana, sisäisesti samaa olemusta (helmassa).

19. Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: “Kuka sinä olet?”

19. ja 20. jae rakentavat tietoisesti kontrastia Johanneksen ja evankeliumin päähenkilön välille. Kysymys, ”kuka sinä olet?” nousee esiin uudestaan 8. luvussa Jeesukselle kohdistettuna, jolloin vasta saadaan myönteinen vastaus tähän tiedusteluun tulevasta messiaasta.

20. Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: “Minä en ole Kristus.”

 

Seuraava jae kysyy Johannekselta samaa kuin Matteuksen 17. luku Jeesukselta: ”Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut (Mt 17:12).”

21. Ja he kysyivät häneltä: “Mikä sitten? Oletko sinä Elias?” Hän sanoi: “En ole.” “Se profeettako olet?” Hän vastasi: “En.”

 

Johannes kieltää tämän, melko lähelle jälleensyntymisoppia tulevan asian. Matteuksen evankeliumin sanonnan on joskus arveltu viittaavan nimenomaan Johannekseen Eliaan myöhempänä inkarnaationa (ruumistumana).

22. Niin he sanoivat hänelle: “Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?”

 

Seuraavan jakeen luonnehdinta Johanneksesta ”huutavan äänenä erämaassa” lienee kaikkein tunnetuin. Sitä voitaneen tulkita niin, että hän symboloi henkisessä mielessä sellaista totuuteen pyrkijää, jolle maailma kaikkine iloineen ja houkutuksineen oli jo tullut tyhjäksi, erämaaksi, ja jolle ei enää ollut olemassa muuta kaipausta ja suuntaa kuin sisäinen todellisuus.

23. Hän sanoi: “Minä olen huutavan ääni erämaassa: ‘Tehkää tie tasaiseksi Herralle’, niin kuin profeetta Esaias on sanonut.”

Johanneksen asema tässä evankeliumissa tulee ilmi myös siinä, että fariseukset, perinteisen juutalaisuuden edustajina, kiinnittävät häneen huomiotaan.

Tuomaan evankeliumi kuvaa Johannesta sellaisena ihmisenä, tai ihmisyyden edustajana, jota ylemmäksi kukaan luonnollinen ihminen (naisesta syntynyt) ei voi omin ponnistuksin kohota – vasta ”lapseksi tuleminen” nostaisi ihmisen henkisessä mielessä tämän tilan yläpuolelle (Tuomaan evankeliumi, log 46).

24. Ja lähetetyt olivat fariseuksia;

25. ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: “Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?”